Yki Räikkälä

Sata vuotta sisällissodasta - yhä sitä käydään

  • Sata vuotta sisällissodasta - yhä sitä käydään

Kävin Ahlströmin ruukin museossa Noormarkun kuuntelemassa esitelmän sisällissodan tapahtumista Ahlströmiä koskien. Toinen esitelmöitsijöistä kertoi vastikään Lounais-Suomen uutisissa aiheesta. Hän, kuten se toinen, jota itse olin kuuntelemassa, kertoi kauheasta tapahtumasta Noormarkusta, mikä on jäänyt sisällissodan yhdeksi tunnetuimmista veriteoista. Nimittäin Koliahteen veriteko, jossa 16 Ahlströmin pääkonttorin henkilöstöön kuulunutta ja Ahlströmin ruukin isännöitsijä Rafael Ahlström, ammuttiin. He molemmat käyttivät tapahtumasta nimeä joukkomurha. Esitelmässä kerrottiin vielä, että teon olisi määrännyt Noormarkun esikunnan päällikkö Aksel Aarre.

Tapahtumasta ei ole absoluuttisen varmoja tietoja, että mitä siellä tapahtui, mutta Olli Korjuksen ”Kuusi kuolemaantuomittua” -kirjassa esittämän mukaan ampujien kertomukset oikeudessa antavat varsin järkeen käyvästi olettaa, että kyseessä oli pelkkä onneton ja sekasortoinen tapahtuma, kuten sodissa usein on tapana. Vankeja oltiin marssittamassa Poriin rautatieasemalle. Kuljettiin ryhmittäin. Edestä kuului yksi laukaus ja vangit ilmeisesti yrittivät karkuun ja saattajat alkoivat ampua näitä. Aksel Aarre oli kyllä tiettävästi määrännyt ampumaan vangit, JOS nämä yrittäisivät pakoon. Ensimmäinen laukaus ammuttiin joko siksi, että yksi vanki olisi yrittänyt saada asetta käsiinsä, yrittänyt karkuun tai sitten juuri Rafael Ahlström ammuttiin kostoksi muutamaa viikkoa aiemmin tapahtuneesta Varkauden 90 punaisen joukkoteloituksesta, joka tunnetaan nimellä Huruslahden arpajaiset. Suuri osa teloitetuista oli Ahlströmin työläisiä.

Kun Noormarkun esitelmässä puhuja ilmoitti, etteivät he tätä esittelyä laatiessaan asettautuneet kummallekaan puolelle, oli esittelyssä lievästi Ahlströmin puolen asettautuminen kuitenkin havaittavissa. Kun Koliahteen tapauksesta käytettiin sanaa joukkomurha, niin oliko se sellainen, kun kyseessä oli kouluttamattomien, väsyneiden ja juuri vähän aikaa sitten Pomarkussa kovia kokemaan joutuneiden typerä ylireagointi? Jos Rafael Ahlström Koliahteella tapettiin kostoksi, niin silloin tulee miettiä, pitäisikö tapahtumaan kytkeä se Huruslahden arpajaiset, joukkoteloitus, joukkomurha? Murhiahan ne teloitukset olivat. Molemmin puolin. Myös ne punaisten teloitukset, jotka tehtiin Ahlströmin alueella, kun valkoiset olivat saapuneet sinne. Nuorimmat murhatut olivat 12- ja 14-vuotiaita lapsia. Kahdeksasta teloitetusta ainakin kaksi ei ollut ollut mukana aseet kädessä, mutta koska nyt olivat sosialidemokraatteja, niin kelpasivat teloitusrivistöön. Näin tapahtui monessa pitäjässä. Meillä Suomessa vain 100 vuotta sitten.

Koliahteen tapahtumat tapahtuivat linnuntietä vain muutaman kilometrin päässä siitä, missä 70-luvulla vain viitisenkymmentä vuotta myöhemmin asuimme. Ahlströmin ruukin alueella on Kolin uimaranta, missä 70-luvun alussa kävin uimakoulua maisteriksi koskaan valmistumatta. Siinä varsin lähellä tehtiin se joukkoteloitus, jossa myös se ikätoverini tapettiin.

Satakunnan Kansassa 23.1. on Erkki Teikarin kolumni, ”Todennäköisin vaihtoehto”, jossa hän antaa muiden taakse piiloutumalla ymmärtää, että se vallankaappausyritys johtui vasemmiston radikalisoitumisesta ja aikaa myöten Neuvostoliittoon liittymisen tarkoituksesta, ei yhteiskunnallisista ristiriidoista ja kohtuuttomista työehdoista. Kolumnissa mainittiin, että Turun Sanomien Hannu Miettunen kirjoitti 4.1. Turkkarissa, että ”olisi naivia kuvitella, että ruumiskasa olisi ollut pienempi punaisten voittaessa”. Merkillistä valkopesua vieläkin hyvin porvarilliseksi muodostuneessa markkinatalouden maassa. Aivan kuin puolusteltaisiin sitä käsittämätöntä kuolleitten määrää, mitä sisällissota aiheutti punaisten keskuudessa.  Sodan jälkeen yli 12.000 punavankia kuoli vankileireillä, nälkään, sairauksiin ja teloituksiin ja leirityksen jälkeenkin, kun elimistö petti nälkään näännyttämisen jälkeen.

Teikari kertoo, että koska meillä on vain yksi historia, ovat muut vaihtoehdot teoriaa. Hän hyväksyy sen, että sodasta käytetään sanaa sisällissota. Mutta sitten myöhemmin hän kirjoittaa, että koska Jyrki Vesikansa Iltalehdessä 5.1. oli todennut, että punainen Suomi olisi todennäköisesti liittynyt v. 1922 perustettuun Neuvostoliittoon. Ja siksi meillä käytiin siis myös vapaussota. Siis muodossa käytiin, eikä ”lienee käydyn”. Kontrafaktuaalisesta historiasta tulikin kolumnissa kummasti faktapohjaista. Mutta koska meillä ON vain se yksi faktuaalinen historia, on syytä käyttää vain sitä ainoaa historiallisesti varmaa nimeä – sisällissota. On muuten myös niin, että monet punaisetkin käyttivät sanaa vapaussuota – heidän käsityksessään sodittiin kapitalistin ikeestä vapautumiseksi.

Vanhempieni suvuissa sotaa kutsuttiin aina vapaussodaksi. Ei ollut epäilystäkään siitä. Molemmat isoisäni menivät vapaaehtoisina 17-vuotiaana valkoisiin. Toinen oli ilmeisesti mukana valkoisten saapuessa Noormarkkuun. Hän oli nimittäin Ahlaisten rintamalla ja kaiken tietämäni mukaan oli marssinut joukkonsa kera Kellahden kautta Söörmarkkuun ja sieltä Noormarkkuun. Vain parin kilometrin päästä siitä, missä itse nyt satun asumaan. Mutta hän sai pintanaarmun ilmeisesti tuolla reissulla, joten hän saattoi päästä lepäilemään Eva Ahlströmin sairaalaan. Siis sisällissodan sattuman vuoksi – että hän ei kuollut – minäkin sitten olen olemassa. Tämä toinen ei ilmeisesti ehtinyt sinne, missä luotien laulu soi ja tuoni korjasi veristä satoaan.

Heinolassa jyrää. Siellä on tarkoitus jyrätä vanha punaraatojen joukkohauta. Sanaa "raato" käytän tässä siksi, että kyseessä on sisällissodan eräässä taistelussa kuolleiden ja taisteluiden jälkeen myös teloitettujen punaisten joukkohauta. Valkoiset teloittivat usein antautuneet taistelun jälkeen. Monet käyttivät kuolleista punaisista sanaa raato. Niin sitä pitää, veljessodassa. Myöhemmissä talvi- ja jatkosodissa vangiksi jääneet venäläiset saivat sentään pitää henkiriepunsa.

Vuonna 1918 punaisten kuolleet kipattiin röykkiöinä jonnekin syrjäisiin paikkoihin kaivettuihin monttuihin ja peitettiin. Kätkettiin. Punaisethan eivät kelvanneet kirkkomaahan, jonne haudattiin vain kunnolliset, isänmaata ja läheisiään rakastaneet, Jumalaa pelkääväiset ja sikäli Herralle otolliset kaatuneet. Papitkin pääsääntöisesti olivat sitä mieltä, ettei Herra noita kunnottomia kaipaa, vaan piru niitä rakastaa. Ja kukapa nyt sellaiseen taivaaseen olisi halunnutkaan, jossa voisi törmätä niihin viheliäisiin roistoihin, huligaaneihin ja kapinoitsijoihin.

Suomen itsenäisyys täytti siis sata vuotta. Sadan vuoden takaiset piilossa olleet luurangot tunkevat nyt esiin. Sitä niittää, mitä kylvää. Sitä vielä kaivaa, mitä maahan on kätkenyt. Tämä Heinolan Vierumäen joukkohauta on yksi viimeisistä alkuperäisissä paikoilla olevista isoista punaisten joukkohaudoista. Useimmat ovat kaivettu auki ja vainajat kuopattu uudelleen hautausmaille. Kovaa hommaa ja kallistakin nyt. Heinolan lisäksi tällaisia joukkohautoja on vielä ainakin Hollolassa, Lempäälässä ja Tammisaaressa, missä oli yksi pahamaineisimmista vankileireistä, Dragsvik. Lisäksi siellä täällä on vielä muutamia pienempiä, ainakin tunnettuja. Heinolan hauta on pahasti elinkeinoelämän laajentumisen tiellä. No, siirrettäköön, kunhan ei unohdeta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Kiitos yltiörehellisyydestä, Yki Räikkälä kun toteat: "Blogissa esitän heikoilla taustatiedoilla pohjustettuja kapeakatseisia näkemyksiä eri ilmiöistä, uskomuksista ja niiden tekijöistä" ja myös: "Sadan vuoden takaiset piilossa olleet luurangot tunkevat nyt esiin. Sitä niittää, mitä kylvää".

En tiedä Rafael Ahlströmin ampumisen motiiveista tai siunauksellisuudesta, mutta Ahlströmin tehtaitten siunauksellisuudesta eri puolilla Suomea ollaan pitkään ja laajalti oltu melko yksimielisiä. Toisaalta, Alfred Kordelinia eivät murhanneet Talvipalatsin valtauspäivänä 7.11.1917 härmän torpparit ja duunarit, vaan venäläispunikit.

Presidentti peräänkuulutti uudenvuodenpuheessaan rehellisyyttä 'sisällissodasta' puhuttaessa. Minusta valtioneuvoston Muistovuosi-hanke voisikin alkajaisiksi käynnistää kansallisen nimisovintoprojektin sodan 1918 ikuisen 'luokkakantaisen' nimiriidan lopettamiseksi http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3787318/Valtioneu...

Niin tuo uusin virallinen mukaneutraali nimi 'sisällissota' kuin aiemmin oppikirjoissa käytetty 'kansalaissota' samaten kuin lukuisat yksipuolisemmat (vallankumous, vapaussota, kapina, luokkasota yms.) ovat huonoja nimiä sodalle, jonka aloittajaosapuolta aseisti ja tuki Neuvosto-Venäjä, laillinen hallinto turvautui saksalaisapuun, toinen osapuoli oli Pietarissa perustettu Leninin ristimä Suomen Sosialistinen Työväentasavalta, ja jonka rauha solmittiin 1920 Leninin, Stalinin ja emigranttipunikkien kanssa.

Vuoden 1918 sota oli paitsi sisällissota ja vapaussota paljolti Venäjän sisällissodan sivunäytös, jonka käynnistäjä oli lokakuun suuri vallankaappaus. Toki jo sen ensimmäisenä päivänä 7.11.1917 venäläispunamatruusit murhasivat Leninin kumouskutsusta Suomessa Alfred Kordelinin, mutta sota meillä alkoi vasta tammikuussa 1918 luultavimmin jonkinasteisen kv. punikkiliittolaissalajuonen mukaan. Venäjän bolshevikit pettyivät, kun keisarikunnan luoteisnurkan Suomen luokkatoverit eivät lähteneet mukaan lokakuun vallankumouksen 'kauheaan puhdistustyöhön, vaikka ihmisen onnen on ehtona se'. Alfred Kordelinia eivät murhanneet Talvipalatsin valtauspäivänä härmän torpparit ja duunarit.

Vallankumousjohtaja Lenin ja kansallisuusasiainkansankomissaari Stalin tekivät seuraavat shakkisiirtonsa tunnustamalla Suomen muodollisen itsenäisyyden 31.12.1917 ja sopimalla jo 1.3.1918 suomalaispunikkien kanssa yhteistyöstä vallankaappauksessa - Lenin antoi jopa nimen Suomen Sosialistiselle Työväentasavallalle. Tämä ja keisarillisen Saksan apu valkoiselle osapuolelle sodan merkittävänä ratkaisijana sekä se, että rauha solmittiin Venäjän kanssa, puhuvat ulkovaltojen vähäistä suuremmasta osuudesta 'sisällis- ja kansalaissodassa'. Vaikka 1918 sota oli myös sisällissota ja sosiaalinen kansannousukin, sen rauhasta sovittiin lopullisesti vasta lokakuussa 1920 naapurimaa Venäjän eli Leninin ja Stalinin (ja samalla kai myös punikkiemigranttijohdon) kanssa ihan rintamalinjatarkkuudella, ks. https://histdoc.net/historia/tartto/WA1920-08-19a....

Ulkovaltojen lietsomalle, aseistamalle ja tukemalle sodalle 1918 voisi jo antaa oikean yksilöivän erisnimen. Osapuolet itse ovat kutsuneet sitä milloin miksikin, samaten jälkipolvet. Kaikki eivät ole hyväksyneet kaikkia nimiä. 'Sisällissota' ja 'kansalaissota' niminä ovat vähän kuin antaisit kissalle nimen Kissa, paitsi että tässä tapauksessa ei kyseessä edes ole tarkkaan ottaen kissa, koska tuo sota ei oikeasti ollut sisällissota kuin yhdestä näkökulmasta. - Yksi yleisesti hyväksytty nimi olisi jo paikallaan tälle ulkosisällissodallemme - PUNAVALKOSOTA 1918 on kai osuvuudessaan ja objektiisuudessaan kiistatta paras kaikkien meidän tähän asti kuulemistamme? Röttvittkriget ruotsiksi? Toinen kotimainen ei ole paras kieleni, joten oikaiskaa jos meni väärin. Englanniksi varmaan kävisi The Red White War ja ranskaksi la guerre rouge blanche.
- Ks. syvälliset perustelut Punavalkosota 1918 - oikea nimi löytyi http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248912-p...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Sata vuotta sisällissodasta - yhä sitä käydään"

Mutta 90-luvun pankkiikrisin selvittäminen on liian vanha asia.

Käyttäjän YkiRikkl kuva
Yki Räikkälä

Sen kanssa kävi vähän niin kuin sisällissodassa. Voittajat porskuttavat ja hävinneille häpeä ja maineen menetys. Olihan se kauhea tragedia, jonka maksajiksi pantiin tavalliset kansalaiset ja yrittäjät. Syyllisiä ei koskaan rankaista.

Käyttäjän YkiRikkl kuva
Yki Räikkälä

Kiitokset kiittämisistä. Itse kunkin on hyvä arvioida itseään; "no joo on vähän vajavaiset tiedot", "en nyt aivan varma ole", "mitä enemmän tiedän, sitä paremmin tiedän kuinka vähän tiedän".

Tiedän kyllä, että ne oli venäläiset punakapinalliset, jotka tuon turhan murhan Mommilassa tekivät. Useimmat venäläiset sotilaat, jotka täällä oli, oli vähän kuula hukassa, mitä nyt seuraavaksi. Upseereitahan ne alkoi murhata sitten kun luulivat vallan siihen heillä olevan.

Sitä nimisotaa lie käytävän vielä koko tämän vuoden ajan ja sitten se taas unohtuu. Kyllähän se kuitenkin sisällissodan kaikki tunnusmerkit täyttää. Kaikki sisällissodat ovat vapaussotia myös - vapauden jostain vuoksihan niitä kapinoita nostatetaan ja sisällissotimaan ruvetaan. Venäläisiä täällä oli aika vähän sotimassa loppujen lopuksi. Heitä ei oikein kiinnostanut. Mutta saksalaisethan täällä sitten pistivät kunnolla tuulemaan kun Hangossa maihin olivat nousseet. Olihan täällä monia muitakin kansalaisuuksia mukana. Virolainen Hans Kalm eritoten kunnostautui punikkien teurastajana. Itse asiassa sota oli aika monikansallinen.

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

Vuoden 1918 sota Lempäälässä, joka on toimittaja Ritva Mäkelän kirjoittama kirja, kertoo, että Suojeluskuntaliike on peräisin itsenäisyys- ja jääkäriliikkeestä jonka tavoitteena oli irrottaa Suomi Venäjästä Saksan tuella. Jo 1917 suojeluskuntia perustettiin 440 joissa oli jäseniä rusas 40 000.

Sieltä tehtiin oman käden oikeudella "lupa" tuhota punaisia vielä sodan jälkeenkin. Tämä on siis oma mielipiteeni mutta historiankirjoituksen mukainen. Valkoisilla oli siis huomattava ylivoima verrattuna työväkeen ja torppareihin sillä punakaarteja laskettiin kirjan mukaan olleen vain 1917 vuoden lopussa 300.

Tämä on yksi mielettömimpiä sotia kansojen historiassa ja varsinkin tuhonta ja vieläpä laiton oikeutus oli mahdollinen.

Satakunnan Kansa kirjoittaa otsikon alla Mitä merkkihenkilöt tekivät vuonna 1918?

Urho Kekkonen

"17-vuotias lukiolainen Urho Kekkonen osallistui sisällissotaan valkoisten joukossa. Hän johti Haminassa yhdeksän punaisen teloittamista." ( SK 22.1.2018)

Carl Gustav Emil Mannerheim

" Suomen hallitus nimitti Mannerheimin tammikuussa 1918 sotilaskomitean puheenjohtajaksi eli valkoisten ylipäälliköksi. Vaasan senaatti pyysi apua Saksan keisarikunnalta Mannerheimin vastustuksesta huolimatta. "

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Voidaanko lopulta olla yhteisesti tyytyväisiä siihen, että Suomesta ei tullut pohjoismaiden tapaan kuningaskuntaa eikä myöskään Suomen Sosialistista Työväentasavaltaa -
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sosialistinen... - vaan kansakunta oli jo joitain vuosia hirveän punavalkosodan jälkeen valmis antamaan hallitusvallan demokratian pelisääntöjen mukaan toteutettujen vaalien perusteella hävinneen osapuolen edustajille, ja riittävän päättäväinen kieltääkseen fasistiset kumousvoimat lailla 1930-luvun alkuvuosiin mennessä (SKP+Lapuan liike) ja puolustaakseen itenäisyyttään ja olemassaoloaan ulkoista joukkoahdistelua vastaan (Molotov-Ribbentrop-liiton hyökkäys jatkoineen 1939-44)!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset